7 ~ E E R O Alööppietusivuhaastattelut

- Lukeminen -

Lukemisen taito opiskelussa

Nykyisin vaaditaan opiskelussa ja työelämässä yhä monipuolisempien taitojen hallintaa. Tiedonhankinta ja tiedon arviointi edellyttävät hyvää lukemisen taitoa. Asiatekstin ja kirjojen lukeminen on tärkeä osa opiskelua, mutta se on hyvin erilaista lukemista kuin vapaa-ajan viihteellisen tekstin lukeminen. Ymmärtävä lukeminen sisältää aina tiedon käsittelyä ja myös omaa ajattelua. Tekstin kirjoittaja haluaa herättää lukijassaan uusia ideoita ja antaa aineksia lukijan ajatteluun. Kirjoittajan ajatukset voivat olla hyvinkin erilaisia lukijan ajatuksiin verrattuna. Lukijan on hyvä asettaa omat ajatuksensa peliin ja pohtia asioita uusista näkökulmista.

Monilla aikuisilla opiskelijoilla on käsitys, että luettava teksti täytyy muistaa ulkoa. Se on kuitenkin väärä käsitys. Ymmärtämällä asia ja etsimällä siitä keskeiset tekijät se jää helpommin muistiin niin, että tärkeimmät asiat muistaa myöhemminkin. Miten tekstistä sitten löytyy keskeiset asiat? Sitä taitoa voi harjoitella ja kehittää. Yksi tapa opiskella asiatekstiä on alleviivata siitä tärkeät sanat. Melkein joka lauseessa on sana, joka on muita tärkeämpi.

Harjoitus

Etsi käsiisi jokin sinua kiinnostava asiateksti, esim. lehtiartikkeli. Alleviivaa siitä tärkeät sanat. Älä kuitenkaan alleviivaa liikaa.

Harjoituksen jälkeen

Oliko helppo löytää alleviivattavia sanoja? Alleviivattavat sanat ovat usein asioiden, esineiden tai henkilöiden nimiä eli substantiiveja. Ne ovat myös verbejä eli tekemistä kuvaavia sanoja tai sitten aikaa, paikkaa, tapaa, määrää ilmaisevia sanoja. Mitään ehdottoman oikeaa vastausta ei ole, mitkä sanat kannatti alleviivata, sillä jokainen työskentelee tässä asiassa yksilöllisesti eri tavalla. Joka tapauksessa alleviivattavien sanojen välissä on vähemmän tärkeitä linkkisanoja, jotka yhdistävät keskeiset termit lauseiksi. Kappaleen kaikki lauseet eivät ole yhtä tärkeitä. Kappaleen pääasia on yleensä sanottu heti kappaleen alussa ja seuraavat lauseet todistelevat, miksi ensin kirjoitettu väite on totta.

Harjoitus

Etsi nyt jokin toinen muutaman sivun pituinen asiateksti harjoitusta varten. Alleviivaa tekstistä jokaisen kappaleen keskeisimmän asian sisältämä lause.

Harjoituksen jälkeen

Auttoiko alleviivaus löytämään tekstin keskeistä sanomaa?

 

Lukemisen taito opiskelussa
Etsi kiinnostavia asioita

Tavoitteena ymmärtäminen

Apukysymykset

Kirjan kaava

Kriittinen ja uutta rakentava lukutaito
Tavoite lukemiselle

Luku- ja toimintastrategiat

Tekstin jäsentäminen

Tekstin tehokas oppiminen
Muistiinpanot
Ohjeita muistiinpanojen tekemiseksi

Lähteet


PiNOSTE PiNOSTE-yhteistyökumppanit: Ahjolan kansalaisopisto, Ahlmanin ammattiopisto, Lempäälä-opisto, Länsi-Suomen lääninhallitus, M-Instituutti Silva, Nokian ammatti- ja aikuisoppilaitokset, Pirkanmaan liitto, Pirkanmaan Taitokeskus, Pirkanmaan TE-keskus, Pirkanmaan Yrittäjät, SAK, Tampellan Teollisuusoppilaitos Oy, Tampereen Aikuiskoulutuskeskus, Tampereen aikuislukio, Tampereen ammattiopisto, Tampereen kauppakamari, Tampereen kotitalousoppilaitos, Tampereen sosiaali- ja terveysalan opisto, Tampereen työväenopisto, Elinkeinoelämän keskusliitto jaYlöjärven työväenopisto Länsi-Suomen Lääninhallitus Opetsministeriö